Suomen hyvät opettajat

Juttelin tänään erään opettajan kanssa erityisopetuksesta. Mainitsin hänelle muun muassa, että olen lukenut professori Saloviidan kirjan: "Kaikille avoimeen kouluun". Juttu kääntyi siihen, että tämä opettaja sanoi minulle, ettei pidä siitä, että opettajat syyllistetään kun puhutaan inkluusiosta ja kaikille avoimesta koulusta. Hän piti hyvänä, että asioista keskustellaan, mutta myös, että ketään ei syyllistettäisi. Hän mainitsi tämän artikkelin erityisen leimaavaksi: http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html

Ymmärrän toisaalta hyvin opettajien tuntemukset, enkä itsekään kannata opettajien syyllistämistä. Liiallinen syyllistäminen nähdään useimmiten hörhöilynä vailla todellisuuspohjaa. Lisäksi suurimman väestönosan hörhömittari heilahtaa heti, jos liikaa syyllistetään.

Arvostan suuresti opettajien ammattikuntaa ja heidän tekemäänsä arvokasta työtä. Minulla on positiivisia kokemuksia omista hyvistä opettajista, erityisesti 5. ja 6. luokan luokanvalvojani, joka oli jämäkkä mutta oikeudenmukainen. Miehenä hän myös ymmärsi varsin hyvin meitä pojankoltiaisia, jotka olimme jälki-istunnossa vähän väliä. Minua ehdotettiin jopa tarkkailuluokalle, mutta tämä opettaja meni minusta ja kahdesta kaveristani henkilökohtaisesti takuuseen. Hän myös vannotti meitä olemaan kunnolla, koska hänen maineensa oli pelissä.

Tuon opettajan luottamuksen arvoinen halusin olla, ja paransinkin tapojani tuntuvasti. Lisäksi opin ensimmäistä kertaa matematiikkaa, koska hänen lähestymistapansa oli niin looginen. Hän aina korosti, kuinka matematiikka on mekaanista toimintaa, kun alkuun pääsee. Aluksi pitää hiukan pohtia, että kuinka tämän ratkaisisi, mutta loppu onkin silkkaa mekaniikkaa! Opettajan työ on kutsumusammatti, ja tuo opettaja kyllä toteutti kutsumustaan niin hyvin, että hänellä on vieläkin suuri rooli elämässäni, vaikka hän oli opettajani vain kahden vuoden ajan ja noista tapahtumista on jo yli 20 vuotta! Ilman tätä lahjakasta ja empaattistakin opettajaa itsetuntoni ei olisi varmaankaan koskaan kehittynyt sellaiselle tasolle, että olisin myöhemmin elämässäni opiskellut lääkäriksi.

Arkikokemukseni opettajista ovat siis pääsääntöisesti myönteisiä.Professori Saloviita puhuu kuitenkin siitä, että: "Sosiologit ovat kiinnittäneet huomiota organisaatioiden taipumukseen valikoida jäsenensä (Etzioni, 1970). Valikointi säästää organisaation voimavaroja, koska silloin tarvitaan vähemmän työtä sisään päässeiden sosiaalistamiseen ja kontrollointiin. Vaikka oppivelvollisuuskoulu on tarkoitettu koko ikäluokalle, sekin on aina onnistunut valikoimaan osallistujansa. Oppivelvollisuudesta vapauttaminen ja muut ulkoisen valikoinnin keinot olivat yleisiä 1900-luvun alkupuolella (Kivirauma, 1989). Nyt ne ovat korvautuneet oppivelvollisuuskoulun sisäisellä valikoinnilla, johon kuuluvat esimerkiksi temaattiset erikoiskoulut ja -luokat, epäviralliset (ja oikeastaan luvattomat) tasoryhmät sekä erityisluokat"

Kyse on siis jokaisen organisaation ominaisuudesta. Tätä esiintyy kaikilla aloilla, myös omallani, eli terveydenhuoltoalalla. Pyrkimys on saada itselleen mahdollisimman suuret resurssit ja mahdollisimman laaja arvovalta. Nämä pyrkimykset ovat usein vain hyvästä, että organisaatio kasvaa ja kehittyy, sekä myös kilpailee menestyksekkäästi. Organisaatio, joka ei pärjää kilpailussa, häviää pian kartalta, tai ainakin menettää jalansijaa.Organisaatiot myös palkkaavat sellaisia ihmisiä toimimaan organisaation hyväksi, jotka eivät itse ydinalasta (tässä tapauksessa opetusala) tiedä mitään käytännön asioista.

Jos tuntee vain vaikkapa juridiset kiemurat, mutta ei ole ollut luokkahuoneessa opetustehtävässä, on varmastikin melko puutteellinen kuva kuitenkin koko alasta. Organisaatioiden palkkaamat erityisasiantuntijat: juristit, ekonomit, jne jne ajattelevat asioita omalta kantiltaan ja antavat suosituksia, joiden mukaan organisaation arvovalta, taloudelliset resurssit yms voi lisääntyä. Nämäkin ihmiset tekevät vain työnsä ja hyvin tekevätkin! Suomessa on nyt pienet luokkakoot (keskimäärin 18 oppilasta per luokka), maailmanennätys erityisopetussiirroissa sekä kuntien saama valtionapu tapissa!

Ongelmia tulee silloin, kun OAJ:n lakimies sanoo, että: ”Oppilaiden oman oikeuden, edistymisen ja hyvinvoinnin kannalta olisi oikein, että he opiskelisivat jossain muussa ympäristössä kuin kouluympäristössä.”

Ja kun lisäksi erityisoppilaiden määrä on keinotekoisesti kasvatettu maailmanennätyskokoon, millä ei ole hyvät seuraukset tulevaisuuden yhteiskuntaa ajatellen. Turhan monelta lapselta on itsetunto viety jo alakoulussa turhalla erityisopetussiirrolla. Tätä taustaa vasten ymmärrän hyvin sen arvostelun, joka kohdistuu OAJ:ta kohtaan. Lapsen etu on niin tärkeä ja pyhä asia, että hienotunteisuus opettajia kohtaan ei yksinkertaisesti enää riitä! OAJ ei ole sama kuin opettajat, vaikka OAJ edustaa opettajia. Nyt opettajien tulisikin ymmärtää, että inkluusioliike ei ole suunnattu opettajaprofessiota vastaan, vaan sellaisia organisatorisia rakenteita vastaan jotka suosivat segragaatiota.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa korvamerkitty valtionosuus jokaisesta erityisopetussiirrosta. Se pitäisi alkajaisiksi muuttaa ei-korvamerkityksi.Me tulemme jatkossakin tarvitsemaan hyviä opettajia, ja Suomessa on hyviä opettajia. Me tarvitsemme erilaisuuden sietokyvyn kasvua koko yhteiskunnassa, opettajat eivät ole poikkeus.

Täytyy ymmärtää, että vammainen ihminen on tavallinen ihminen jolla vain on jokin haitta. Haitta ei ole se ihminen. Esimerkiksi jalkapuoli ei ole puolikas jalka, vaan kokonainen ihminen jolta puuttuu jalka. Tämän kun oppii ymmärtämään, on päässyt jo pitkälle. En itsekään ole luonnostani ollut kovin suvaitsevainen. Ennakkoluuloni on minullakin ollut. Niistä on mahdollista päästä yli.

Kun olemme oppineet ymmärtämään, että kaikki ovat erilaisia ja että kaikki voivat osallistua, olemme ehkä avoimempia ottamaan vastaan erityispedagogiikan tutkijoiden ilosanoman: kaikki lapset voivat oppia yhdessä ja kaikki myös hyötyvät yhteisopetuksesta. Tästä on runsaasti tieteellistä tutkimusnäyttöä 40 vuoden ajalta.

Niin ja lisäksi se tulee myös halvemmaksi, mutta ei silti ole pelkkä säästötoimi, vaan todistetusti tehokkain koulumuoto sopeuttamaan lapsi yhteiskuntaan.

Palatakseni vielä professori Saloviitaan. Hän ansaitsee mitalin suorapuheisuudestaan. Täytyy ymmärtää se tausta, jota vasten hän kommentoi OAJ:n toimia. Ensinnäkin, Saloviita on useamman vuosikymmenen aikana hakenut objektiivista tietoa siitä, kuinka vammaiset sopeutuvat paremmin yhteiskuntaan. Hän on tehnyt tutkimusta aiheesta ja osallistunut kansainvälisen tiedeyhteisön toimintaan. Hänellä on varma, tieteen tuottama tieto siitä, mikä on lapsen paras. Saloviita on varmasti juhlinut Salamancan julistusta, ja sen jälkeen joutunut tympeänä toteamaan, että erityisluokkasiirrot ovat sen jälkeen vain kaksinkertaistuneet!

Kun vielä OAJ:n edustajat itse lausuvat aivan älyttömiä kommentteja julkisuudessa, jotka eivät mitenkään voi pitää paikkaansa, niin kuinka pitäisi reagoida?!Mielestäni kova kritiikki OAJ:ta ja nykyjärjestelmä kohtaan on ainoa tapa muuttaa nykyiset käytännöt, pään silittely ja neuvotteleva asenne ei ole tuonut minkäänlaista tulosta. Itsekään en olisi herännyt pohtimaan ja lukemaan näitä erityisopetusasioita syvällisemmin, ellei Saloviita olisi sanonut suoraan, niin kuin asia on.

OAJ on itse pilannut maineensa vaatimalla lisää erityisopetusta vastoin asiantuntijoiden suosituksia. Saloviita ei sitäpaitsi syytä kaikkia opettajia. Olen hänen kanssaan keskustellut useaan otteeseen ja hän päinvastoin aina on korostanut, kuinka Suomessa on hyviä opettajia. Totuus asioista on nyt kuitenkin pakko tuoda esiin. Nykymeno ei voi jatkua, lasten hyvinvointi on vaarassa.Nyt on kansan aika saada tietoa asiantuntijoiden suosituksista ja vaihtaa päättäjät.

Valitettavasti näen ainoana vaihtoehtona opettajien vallan heikentämisen poliittisessa päätöksenteossa, eli ei kannata äänestää opettajaa, joka aktiivisesti ajaa OAJ:n agendaa. Nyt minutkin varmasti leimataan opettajien syyllistäjäksi. Voin ottaa senkin leiman itseeni, kunhan lasten olot paranevat!

Olenkin usein ihmetellyt, miksi ihmeessä ei useampi professori ja tutkija ole lähtenyt suorasanaiseen taisteluun lasten puolesta. He kyllä puhuvat luentosaleissa, että inkluusio on hyvä juttu ja että se toimii, mutta sovitteleva asenne halutaan säilyttää vielä katastrofin partaallakin! Todetaan vain neutraalisti, että inkluusio olisi tutkimusten mukaan paras malli, mutta sen onnistuminen vaatii jokaisen osapuolen sitoutumisen siihen!!!!

Martin Luther King tunsi kyseisen ilmiön hyvin. Minulla ei ole selitystä sille, miksi vain harvat oikeasti henkeen ja vereen puolustavat totuutta, kun useimmat katsovat mieluummin gallup-tuloksia, vaikka heillä pitäisi olla parempi tieto asioista.

”Vaarallisia eivät ole pahat ihmiset, vaan hyvät ihmiset, jotka antavat pahan tapahtua”, Martin Luther King.