http://unesdoc.unesco.org/images/0012/001243/124394e.pdf
http://unesdoc.unesco.org/images/0011/001184/118455eo.pdf
maanantai 9. helmikuuta 2009
Erityisopetuksen lakimuutosehdotus
Erityisopetuksen lakimuutosehdotuksen lausuntokierros päättyy tällä viikolla. Toivottavasti opetusministeri Henna Virkkunen pitää kiinni Salamancan julistuksesta.
Nythän on Helsinkiin tulossa Unescon järjestämä workshop, jonka tarkoitus on ihailla pohjoismaiden inklusiivista koulujärjestelmää:
http://portal.unesco.org/education/en/ev.php-URL_ID=56073&URL_DO=DO_TOPIC&URL_SECTION=201.html
Valitettavasti vain Suomi ei ole mallikelpoinen maa tässä suhteessa, vaikka muut pohjoismaat ovatkin. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, mitä YK:n edustajat sanovat Suomen erityisopetuksen tilasta.
Täällä voi asiasta käydä keskustelua: http://fi-fi.facebook.com/topic.php?uid=44596980521&topic=6869
Nythän on Helsinkiin tulossa Unescon järjestämä workshop, jonka tarkoitus on ihailla pohjoismaiden inklusiivista koulujärjestelmää:
http://portal.unesco.org/education/en/ev.php-URL_ID=56073&URL_DO=DO_TOPIC&URL_SECTION=201.html
Valitettavasti vain Suomi ei ole mallikelpoinen maa tässä suhteessa, vaikka muut pohjoismaat ovatkin. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, mitä YK:n edustajat sanovat Suomen erityisopetuksen tilasta.
Täällä voi asiasta käydä keskustelua: http://fi-fi.facebook.com/topic.php?uid=44596980521&topic=6869
sunnuntai 8. helmikuuta 2009
Lahjakkuudesta
Kun lapsi on poikkeuksellisen lahjakas jossakin asiassa, vanhemmat ovat luonnollisesti iloisia ja ylpeitä asiasta. Lahjat ovat aina mukavia, koska lahjakkaiden toivotaan tuovan myös muille iloa lahjoillaan.
Mistä siis johtuu, että kun vammaiseksi luokiteltu lapsi on lahjakas jossakin asiassa, niin tuo lahja usein vain korostaa poikkeavuutta? Esimerkiksi jos autistinen lapsi on musiikillisesti lahjakas, niin tuota lahjakkuutta ei enää nähdäkään muulle yhteisölle koituvaksi hyväksi, vaan outona kuriositeettina joka leimaa diagnoosia nimeltä autismi.
Ilman diagnoosia olevan lapsen musiikillinen tai kuvaamataidollinen lahjakkuus yhdistetään herkästi myös korkeampaan kapasiteettiin muutenkin korvien välissä. Jos lapsi osaa soittaa sekä nuoteista että korvakuulolta, niin hänellä on pakko olla lahjakkuutta myös muuhun, esimerkiksi matematiikan opiskeluun. Näinhän usein ajatellaan - paitsi erityisoppilaan kohdalla.
Erityisoppilaan lahjakkuus stigmatisoi lasta vain ennestään, koska kun lapsella kerran on diagnoosi, siihen saattaa kuulua myös jonkinlainen kapea-alainen ja hullunkurinenkin (lähes sairaalloinen) kiinnostus ja sitä kautta lahjakkuus esimerkiksi musiikkiin. Tällainen ajattelutapa on luonnollisesti niin väärä kuin olla ja voi!
Lahjakkuus on aina lahjakkuutta, eikä sen varjolla saa tehdä leimaavia johtopäätöksiä. Pikemminkin pitäisi huomata, että lapsellahan on lahjoja, eli sellaista kapasiteettia jollain osa-alueella, jota useimmilla ei ole. Näin ollen lapsella on siis vahvuuksia, joiden kautta voidaan päästä voimistamaan myös muita, heikompia osa-alueita. Lapsen lahjoja tulisi käyttää lapsen hyväksi, ei lasta vastaan.
Mistä siis johtuu, että kun vammaiseksi luokiteltu lapsi on lahjakas jossakin asiassa, niin tuo lahja usein vain korostaa poikkeavuutta? Esimerkiksi jos autistinen lapsi on musiikillisesti lahjakas, niin tuota lahjakkuutta ei enää nähdäkään muulle yhteisölle koituvaksi hyväksi, vaan outona kuriositeettina joka leimaa diagnoosia nimeltä autismi.
Ilman diagnoosia olevan lapsen musiikillinen tai kuvaamataidollinen lahjakkuus yhdistetään herkästi myös korkeampaan kapasiteettiin muutenkin korvien välissä. Jos lapsi osaa soittaa sekä nuoteista että korvakuulolta, niin hänellä on pakko olla lahjakkuutta myös muuhun, esimerkiksi matematiikan opiskeluun. Näinhän usein ajatellaan - paitsi erityisoppilaan kohdalla.
Erityisoppilaan lahjakkuus stigmatisoi lasta vain ennestään, koska kun lapsella kerran on diagnoosi, siihen saattaa kuulua myös jonkinlainen kapea-alainen ja hullunkurinenkin (lähes sairaalloinen) kiinnostus ja sitä kautta lahjakkuus esimerkiksi musiikkiin. Tällainen ajattelutapa on luonnollisesti niin väärä kuin olla ja voi!
Lahjakkuus on aina lahjakkuutta, eikä sen varjolla saa tehdä leimaavia johtopäätöksiä. Pikemminkin pitäisi huomata, että lapsellahan on lahjoja, eli sellaista kapasiteettia jollain osa-alueella, jota useimmilla ei ole. Näin ollen lapsella on siis vahvuuksia, joiden kautta voidaan päästä voimistamaan myös muita, heikompia osa-alueita. Lapsen lahjoja tulisi käyttää lapsen hyväksi, ei lasta vastaan.
perjantai 6. helmikuuta 2009
Suomen hyvät opettajat
Juttelin tänään erään opettajan kanssa erityisopetuksesta. Mainitsin hänelle muun muassa, että olen lukenut professori Saloviidan kirjan: "Kaikille avoimeen kouluun". Juttu kääntyi siihen, että tämä opettaja sanoi minulle, ettei pidä siitä, että opettajat syyllistetään kun puhutaan inkluusiosta ja kaikille avoimesta koulusta. Hän piti hyvänä, että asioista keskustellaan, mutta myös, että ketään ei syyllistettäisi. Hän mainitsi tämän artikkelin erityisen leimaavaksi: http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html
Ymmärrän toisaalta hyvin opettajien tuntemukset, enkä itsekään kannata opettajien syyllistämistä. Liiallinen syyllistäminen nähdään useimmiten hörhöilynä vailla todellisuuspohjaa. Lisäksi suurimman väestönosan hörhömittari heilahtaa heti, jos liikaa syyllistetään.
Arvostan suuresti opettajien ammattikuntaa ja heidän tekemäänsä arvokasta työtä. Minulla on positiivisia kokemuksia omista hyvistä opettajista, erityisesti 5. ja 6. luokan luokanvalvojani, joka oli jämäkkä mutta oikeudenmukainen. Miehenä hän myös ymmärsi varsin hyvin meitä pojankoltiaisia, jotka olimme jälki-istunnossa vähän väliä. Minua ehdotettiin jopa tarkkailuluokalle, mutta tämä opettaja meni minusta ja kahdesta kaveristani henkilökohtaisesti takuuseen. Hän myös vannotti meitä olemaan kunnolla, koska hänen maineensa oli pelissä.
Tuon opettajan luottamuksen arvoinen halusin olla, ja paransinkin tapojani tuntuvasti. Lisäksi opin ensimmäistä kertaa matematiikkaa, koska hänen lähestymistapansa oli niin looginen. Hän aina korosti, kuinka matematiikka on mekaanista toimintaa, kun alkuun pääsee. Aluksi pitää hiukan pohtia, että kuinka tämän ratkaisisi, mutta loppu onkin silkkaa mekaniikkaa! Opettajan työ on kutsumusammatti, ja tuo opettaja kyllä toteutti kutsumustaan niin hyvin, että hänellä on vieläkin suuri rooli elämässäni, vaikka hän oli opettajani vain kahden vuoden ajan ja noista tapahtumista on jo yli 20 vuotta! Ilman tätä lahjakasta ja empaattistakin opettajaa itsetuntoni ei olisi varmaankaan koskaan kehittynyt sellaiselle tasolle, että olisin myöhemmin elämässäni opiskellut lääkäriksi.
Arkikokemukseni opettajista ovat siis pääsääntöisesti myönteisiä.Professori Saloviita puhuu kuitenkin siitä, että: "Sosiologit ovat kiinnittäneet huomiota organisaatioiden taipumukseen valikoida jäsenensä (Etzioni, 1970). Valikointi säästää organisaation voimavaroja, koska silloin tarvitaan vähemmän työtä sisään päässeiden sosiaalistamiseen ja kontrollointiin. Vaikka oppivelvollisuuskoulu on tarkoitettu koko ikäluokalle, sekin on aina onnistunut valikoimaan osallistujansa. Oppivelvollisuudesta vapauttaminen ja muut ulkoisen valikoinnin keinot olivat yleisiä 1900-luvun alkupuolella (Kivirauma, 1989). Nyt ne ovat korvautuneet oppivelvollisuuskoulun sisäisellä valikoinnilla, johon kuuluvat esimerkiksi temaattiset erikoiskoulut ja -luokat, epäviralliset (ja oikeastaan luvattomat) tasoryhmät sekä erityisluokat"
Kyse on siis jokaisen organisaation ominaisuudesta. Tätä esiintyy kaikilla aloilla, myös omallani, eli terveydenhuoltoalalla. Pyrkimys on saada itselleen mahdollisimman suuret resurssit ja mahdollisimman laaja arvovalta. Nämä pyrkimykset ovat usein vain hyvästä, että organisaatio kasvaa ja kehittyy, sekä myös kilpailee menestyksekkäästi. Organisaatio, joka ei pärjää kilpailussa, häviää pian kartalta, tai ainakin menettää jalansijaa.Organisaatiot myös palkkaavat sellaisia ihmisiä toimimaan organisaation hyväksi, jotka eivät itse ydinalasta (tässä tapauksessa opetusala) tiedä mitään käytännön asioista.
Jos tuntee vain vaikkapa juridiset kiemurat, mutta ei ole ollut luokkahuoneessa opetustehtävässä, on varmastikin melko puutteellinen kuva kuitenkin koko alasta. Organisaatioiden palkkaamat erityisasiantuntijat: juristit, ekonomit, jne jne ajattelevat asioita omalta kantiltaan ja antavat suosituksia, joiden mukaan organisaation arvovalta, taloudelliset resurssit yms voi lisääntyä. Nämäkin ihmiset tekevät vain työnsä ja hyvin tekevätkin! Suomessa on nyt pienet luokkakoot (keskimäärin 18 oppilasta per luokka), maailmanennätys erityisopetussiirroissa sekä kuntien saama valtionapu tapissa!
Ongelmia tulee silloin, kun OAJ:n lakimies sanoo, että: ”Oppilaiden oman oikeuden, edistymisen ja hyvinvoinnin kannalta olisi oikein, että he opiskelisivat jossain muussa ympäristössä kuin kouluympäristössä.”
Ja kun lisäksi erityisoppilaiden määrä on keinotekoisesti kasvatettu maailmanennätyskokoon, millä ei ole hyvät seuraukset tulevaisuuden yhteiskuntaa ajatellen. Turhan monelta lapselta on itsetunto viety jo alakoulussa turhalla erityisopetussiirrolla. Tätä taustaa vasten ymmärrän hyvin sen arvostelun, joka kohdistuu OAJ:ta kohtaan. Lapsen etu on niin tärkeä ja pyhä asia, että hienotunteisuus opettajia kohtaan ei yksinkertaisesti enää riitä! OAJ ei ole sama kuin opettajat, vaikka OAJ edustaa opettajia. Nyt opettajien tulisikin ymmärtää, että inkluusioliike ei ole suunnattu opettajaprofessiota vastaan, vaan sellaisia organisatorisia rakenteita vastaan jotka suosivat segragaatiota.
Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa korvamerkitty valtionosuus jokaisesta erityisopetussiirrosta. Se pitäisi alkajaisiksi muuttaa ei-korvamerkityksi.Me tulemme jatkossakin tarvitsemaan hyviä opettajia, ja Suomessa on hyviä opettajia. Me tarvitsemme erilaisuuden sietokyvyn kasvua koko yhteiskunnassa, opettajat eivät ole poikkeus.
Täytyy ymmärtää, että vammainen ihminen on tavallinen ihminen jolla vain on jokin haitta. Haitta ei ole se ihminen. Esimerkiksi jalkapuoli ei ole puolikas jalka, vaan kokonainen ihminen jolta puuttuu jalka. Tämän kun oppii ymmärtämään, on päässyt jo pitkälle. En itsekään ole luonnostani ollut kovin suvaitsevainen. Ennakkoluuloni on minullakin ollut. Niistä on mahdollista päästä yli.
Kun olemme oppineet ymmärtämään, että kaikki ovat erilaisia ja että kaikki voivat osallistua, olemme ehkä avoimempia ottamaan vastaan erityispedagogiikan tutkijoiden ilosanoman: kaikki lapset voivat oppia yhdessä ja kaikki myös hyötyvät yhteisopetuksesta. Tästä on runsaasti tieteellistä tutkimusnäyttöä 40 vuoden ajalta.
Niin ja lisäksi se tulee myös halvemmaksi, mutta ei silti ole pelkkä säästötoimi, vaan todistetusti tehokkain koulumuoto sopeuttamaan lapsi yhteiskuntaan.
Palatakseni vielä professori Saloviitaan. Hän ansaitsee mitalin suorapuheisuudestaan. Täytyy ymmärtää se tausta, jota vasten hän kommentoi OAJ:n toimia. Ensinnäkin, Saloviita on useamman vuosikymmenen aikana hakenut objektiivista tietoa siitä, kuinka vammaiset sopeutuvat paremmin yhteiskuntaan. Hän on tehnyt tutkimusta aiheesta ja osallistunut kansainvälisen tiedeyhteisön toimintaan. Hänellä on varma, tieteen tuottama tieto siitä, mikä on lapsen paras. Saloviita on varmasti juhlinut Salamancan julistusta, ja sen jälkeen joutunut tympeänä toteamaan, että erityisluokkasiirrot ovat sen jälkeen vain kaksinkertaistuneet!
Kun vielä OAJ:n edustajat itse lausuvat aivan älyttömiä kommentteja julkisuudessa, jotka eivät mitenkään voi pitää paikkaansa, niin kuinka pitäisi reagoida?!Mielestäni kova kritiikki OAJ:ta ja nykyjärjestelmä kohtaan on ainoa tapa muuttaa nykyiset käytännöt, pään silittely ja neuvotteleva asenne ei ole tuonut minkäänlaista tulosta. Itsekään en olisi herännyt pohtimaan ja lukemaan näitä erityisopetusasioita syvällisemmin, ellei Saloviita olisi sanonut suoraan, niin kuin asia on.
OAJ on itse pilannut maineensa vaatimalla lisää erityisopetusta vastoin asiantuntijoiden suosituksia. Saloviita ei sitäpaitsi syytä kaikkia opettajia. Olen hänen kanssaan keskustellut useaan otteeseen ja hän päinvastoin aina on korostanut, kuinka Suomessa on hyviä opettajia. Totuus asioista on nyt kuitenkin pakko tuoda esiin. Nykymeno ei voi jatkua, lasten hyvinvointi on vaarassa.Nyt on kansan aika saada tietoa asiantuntijoiden suosituksista ja vaihtaa päättäjät.
Valitettavasti näen ainoana vaihtoehtona opettajien vallan heikentämisen poliittisessa päätöksenteossa, eli ei kannata äänestää opettajaa, joka aktiivisesti ajaa OAJ:n agendaa. Nyt minutkin varmasti leimataan opettajien syyllistäjäksi. Voin ottaa senkin leiman itseeni, kunhan lasten olot paranevat!
Olenkin usein ihmetellyt, miksi ihmeessä ei useampi professori ja tutkija ole lähtenyt suorasanaiseen taisteluun lasten puolesta. He kyllä puhuvat luentosaleissa, että inkluusio on hyvä juttu ja että se toimii, mutta sovitteleva asenne halutaan säilyttää vielä katastrofin partaallakin! Todetaan vain neutraalisti, että inkluusio olisi tutkimusten mukaan paras malli, mutta sen onnistuminen vaatii jokaisen osapuolen sitoutumisen siihen!!!!
Martin Luther King tunsi kyseisen ilmiön hyvin. Minulla ei ole selitystä sille, miksi vain harvat oikeasti henkeen ja vereen puolustavat totuutta, kun useimmat katsovat mieluummin gallup-tuloksia, vaikka heillä pitäisi olla parempi tieto asioista.
”Vaarallisia eivät ole pahat ihmiset, vaan hyvät ihmiset, jotka antavat pahan tapahtua”, Martin Luther King.
Ymmärrän toisaalta hyvin opettajien tuntemukset, enkä itsekään kannata opettajien syyllistämistä. Liiallinen syyllistäminen nähdään useimmiten hörhöilynä vailla todellisuuspohjaa. Lisäksi suurimman väestönosan hörhömittari heilahtaa heti, jos liikaa syyllistetään.
Arvostan suuresti opettajien ammattikuntaa ja heidän tekemäänsä arvokasta työtä. Minulla on positiivisia kokemuksia omista hyvistä opettajista, erityisesti 5. ja 6. luokan luokanvalvojani, joka oli jämäkkä mutta oikeudenmukainen. Miehenä hän myös ymmärsi varsin hyvin meitä pojankoltiaisia, jotka olimme jälki-istunnossa vähän väliä. Minua ehdotettiin jopa tarkkailuluokalle, mutta tämä opettaja meni minusta ja kahdesta kaveristani henkilökohtaisesti takuuseen. Hän myös vannotti meitä olemaan kunnolla, koska hänen maineensa oli pelissä.
Tuon opettajan luottamuksen arvoinen halusin olla, ja paransinkin tapojani tuntuvasti. Lisäksi opin ensimmäistä kertaa matematiikkaa, koska hänen lähestymistapansa oli niin looginen. Hän aina korosti, kuinka matematiikka on mekaanista toimintaa, kun alkuun pääsee. Aluksi pitää hiukan pohtia, että kuinka tämän ratkaisisi, mutta loppu onkin silkkaa mekaniikkaa! Opettajan työ on kutsumusammatti, ja tuo opettaja kyllä toteutti kutsumustaan niin hyvin, että hänellä on vieläkin suuri rooli elämässäni, vaikka hän oli opettajani vain kahden vuoden ajan ja noista tapahtumista on jo yli 20 vuotta! Ilman tätä lahjakasta ja empaattistakin opettajaa itsetuntoni ei olisi varmaankaan koskaan kehittynyt sellaiselle tasolle, että olisin myöhemmin elämässäni opiskellut lääkäriksi.
Arkikokemukseni opettajista ovat siis pääsääntöisesti myönteisiä.Professori Saloviita puhuu kuitenkin siitä, että: "Sosiologit ovat kiinnittäneet huomiota organisaatioiden taipumukseen valikoida jäsenensä (Etzioni, 1970). Valikointi säästää organisaation voimavaroja, koska silloin tarvitaan vähemmän työtä sisään päässeiden sosiaalistamiseen ja kontrollointiin. Vaikka oppivelvollisuuskoulu on tarkoitettu koko ikäluokalle, sekin on aina onnistunut valikoimaan osallistujansa. Oppivelvollisuudesta vapauttaminen ja muut ulkoisen valikoinnin keinot olivat yleisiä 1900-luvun alkupuolella (Kivirauma, 1989). Nyt ne ovat korvautuneet oppivelvollisuuskoulun sisäisellä valikoinnilla, johon kuuluvat esimerkiksi temaattiset erikoiskoulut ja -luokat, epäviralliset (ja oikeastaan luvattomat) tasoryhmät sekä erityisluokat"
Kyse on siis jokaisen organisaation ominaisuudesta. Tätä esiintyy kaikilla aloilla, myös omallani, eli terveydenhuoltoalalla. Pyrkimys on saada itselleen mahdollisimman suuret resurssit ja mahdollisimman laaja arvovalta. Nämä pyrkimykset ovat usein vain hyvästä, että organisaatio kasvaa ja kehittyy, sekä myös kilpailee menestyksekkäästi. Organisaatio, joka ei pärjää kilpailussa, häviää pian kartalta, tai ainakin menettää jalansijaa.Organisaatiot myös palkkaavat sellaisia ihmisiä toimimaan organisaation hyväksi, jotka eivät itse ydinalasta (tässä tapauksessa opetusala) tiedä mitään käytännön asioista.
Jos tuntee vain vaikkapa juridiset kiemurat, mutta ei ole ollut luokkahuoneessa opetustehtävässä, on varmastikin melko puutteellinen kuva kuitenkin koko alasta. Organisaatioiden palkkaamat erityisasiantuntijat: juristit, ekonomit, jne jne ajattelevat asioita omalta kantiltaan ja antavat suosituksia, joiden mukaan organisaation arvovalta, taloudelliset resurssit yms voi lisääntyä. Nämäkin ihmiset tekevät vain työnsä ja hyvin tekevätkin! Suomessa on nyt pienet luokkakoot (keskimäärin 18 oppilasta per luokka), maailmanennätys erityisopetussiirroissa sekä kuntien saama valtionapu tapissa!
Ongelmia tulee silloin, kun OAJ:n lakimies sanoo, että: ”Oppilaiden oman oikeuden, edistymisen ja hyvinvoinnin kannalta olisi oikein, että he opiskelisivat jossain muussa ympäristössä kuin kouluympäristössä.”
Ja kun lisäksi erityisoppilaiden määrä on keinotekoisesti kasvatettu maailmanennätyskokoon, millä ei ole hyvät seuraukset tulevaisuuden yhteiskuntaa ajatellen. Turhan monelta lapselta on itsetunto viety jo alakoulussa turhalla erityisopetussiirrolla. Tätä taustaa vasten ymmärrän hyvin sen arvostelun, joka kohdistuu OAJ:ta kohtaan. Lapsen etu on niin tärkeä ja pyhä asia, että hienotunteisuus opettajia kohtaan ei yksinkertaisesti enää riitä! OAJ ei ole sama kuin opettajat, vaikka OAJ edustaa opettajia. Nyt opettajien tulisikin ymmärtää, että inkluusioliike ei ole suunnattu opettajaprofessiota vastaan, vaan sellaisia organisatorisia rakenteita vastaan jotka suosivat segragaatiota.
Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa korvamerkitty valtionosuus jokaisesta erityisopetussiirrosta. Se pitäisi alkajaisiksi muuttaa ei-korvamerkityksi.Me tulemme jatkossakin tarvitsemaan hyviä opettajia, ja Suomessa on hyviä opettajia. Me tarvitsemme erilaisuuden sietokyvyn kasvua koko yhteiskunnassa, opettajat eivät ole poikkeus.
Täytyy ymmärtää, että vammainen ihminen on tavallinen ihminen jolla vain on jokin haitta. Haitta ei ole se ihminen. Esimerkiksi jalkapuoli ei ole puolikas jalka, vaan kokonainen ihminen jolta puuttuu jalka. Tämän kun oppii ymmärtämään, on päässyt jo pitkälle. En itsekään ole luonnostani ollut kovin suvaitsevainen. Ennakkoluuloni on minullakin ollut. Niistä on mahdollista päästä yli.
Kun olemme oppineet ymmärtämään, että kaikki ovat erilaisia ja että kaikki voivat osallistua, olemme ehkä avoimempia ottamaan vastaan erityispedagogiikan tutkijoiden ilosanoman: kaikki lapset voivat oppia yhdessä ja kaikki myös hyötyvät yhteisopetuksesta. Tästä on runsaasti tieteellistä tutkimusnäyttöä 40 vuoden ajalta.
Niin ja lisäksi se tulee myös halvemmaksi, mutta ei silti ole pelkkä säästötoimi, vaan todistetusti tehokkain koulumuoto sopeuttamaan lapsi yhteiskuntaan.
Palatakseni vielä professori Saloviitaan. Hän ansaitsee mitalin suorapuheisuudestaan. Täytyy ymmärtää se tausta, jota vasten hän kommentoi OAJ:n toimia. Ensinnäkin, Saloviita on useamman vuosikymmenen aikana hakenut objektiivista tietoa siitä, kuinka vammaiset sopeutuvat paremmin yhteiskuntaan. Hän on tehnyt tutkimusta aiheesta ja osallistunut kansainvälisen tiedeyhteisön toimintaan. Hänellä on varma, tieteen tuottama tieto siitä, mikä on lapsen paras. Saloviita on varmasti juhlinut Salamancan julistusta, ja sen jälkeen joutunut tympeänä toteamaan, että erityisluokkasiirrot ovat sen jälkeen vain kaksinkertaistuneet!
Kun vielä OAJ:n edustajat itse lausuvat aivan älyttömiä kommentteja julkisuudessa, jotka eivät mitenkään voi pitää paikkaansa, niin kuinka pitäisi reagoida?!Mielestäni kova kritiikki OAJ:ta ja nykyjärjestelmä kohtaan on ainoa tapa muuttaa nykyiset käytännöt, pään silittely ja neuvotteleva asenne ei ole tuonut minkäänlaista tulosta. Itsekään en olisi herännyt pohtimaan ja lukemaan näitä erityisopetusasioita syvällisemmin, ellei Saloviita olisi sanonut suoraan, niin kuin asia on.
OAJ on itse pilannut maineensa vaatimalla lisää erityisopetusta vastoin asiantuntijoiden suosituksia. Saloviita ei sitäpaitsi syytä kaikkia opettajia. Olen hänen kanssaan keskustellut useaan otteeseen ja hän päinvastoin aina on korostanut, kuinka Suomessa on hyviä opettajia. Totuus asioista on nyt kuitenkin pakko tuoda esiin. Nykymeno ei voi jatkua, lasten hyvinvointi on vaarassa.Nyt on kansan aika saada tietoa asiantuntijoiden suosituksista ja vaihtaa päättäjät.
Valitettavasti näen ainoana vaihtoehtona opettajien vallan heikentämisen poliittisessa päätöksenteossa, eli ei kannata äänestää opettajaa, joka aktiivisesti ajaa OAJ:n agendaa. Nyt minutkin varmasti leimataan opettajien syyllistäjäksi. Voin ottaa senkin leiman itseeni, kunhan lasten olot paranevat!
Olenkin usein ihmetellyt, miksi ihmeessä ei useampi professori ja tutkija ole lähtenyt suorasanaiseen taisteluun lasten puolesta. He kyllä puhuvat luentosaleissa, että inkluusio on hyvä juttu ja että se toimii, mutta sovitteleva asenne halutaan säilyttää vielä katastrofin partaallakin! Todetaan vain neutraalisti, että inkluusio olisi tutkimusten mukaan paras malli, mutta sen onnistuminen vaatii jokaisen osapuolen sitoutumisen siihen!!!!
Martin Luther King tunsi kyseisen ilmiön hyvin. Minulla ei ole selitystä sille, miksi vain harvat oikeasti henkeen ja vereen puolustavat totuutta, kun useimmat katsovat mieluummin gallup-tuloksia, vaikka heillä pitäisi olla parempi tieto asioista.
”Vaarallisia eivät ole pahat ihmiset, vaan hyvät ihmiset, jotka antavat pahan tapahtua”, Martin Luther King.
torstai 5. helmikuuta 2009
Opettajaoppilaat vaativat lisää erityispedagogiikan opintoja
"Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL
Kannanotto 29.1.2009
JOKAISELLE OPETTAJALLE VALMIUDET KOHDATA OPPILAANSA
Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liiton selvityksen mukaan erityispedagogiikan opintojen osuus opettajankoulutuksessa ei ole määrällisesti eikä laadullisesti riittävä. Opinnoissa tulee kiinnittää huomiota oppilaiden ongelmien tunnistamiseen ja moniammatilliseen yhteistyöhön. Tämän tulee näkyä laadukkaampana erityispedagogiikan opetuksena ja tarvittaessa sen määrän lisäämisenä kaikilla opettajankoulutuksen aloilla.
Opetusministeriön asettaman ohjausryhmän mukaan erityisopetuksen tarve perusopetuksessa on kasvanut yli kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2006 erityisopetukseen osallistuvista oppilaista kuitenkin lähes puolet oli integroitu kokonaan tai osittain yleisopetuksen ryhmiin. SOOLin näkemys on, että opettajankoulutus nykyisellään ei anna riittäviä valmiuksia tämän haasteen kohtaamiseen.
Keväällä 2008 Opetushallituksen käynnistämän KELPO-kehittämistoiminnan päämääränä on tehostettujen tukimuotojen, muun muassa eriyttämisen ja tukiopetuksen nykyistä aktiivisempi hyödyntäminen ennen kuin oppilaalle harkitaan opetuksen antamista varsinaisena erityisopetuksena. SOOL näkee tavoitteen osittain ongelmallisena, sillä sen toteutuessa esi- ja alkuopetuksen erityisluokat poistuisivat kouluista lähes kokonaan, mikä lisäisi paineita yleisopetukseen.
Nykyisen kehityksen jatkuessa jokaisella opettajalla on oltava riittävät valmiudet kohdata erityistä tukea tarvitseva oppilas. SOOL vaatii yliopistoilta panostusta opettajankoulutuksen pakollisten opintojen erityispedagogiikan sisältöön ja laatuun!
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Kaisa Viitanen, 020 748 9742
Pääsihteeri Pasi Pesonen, 020 748 9656"
Erityisoppilaiden määrän kasvu ei johdu mistään muusta kuin OAJ:n harjoittamasta ammattiyhdistyspolitiikasta, joka tähtää opettajien ammattikunnan arvovallan pönkittämiseen. Lisääntynyt diagnostiikka ei ole syypää. Esimerkiksi Ruotsissa 1,4 prosenttia lapsista on erityisluokilla. Norjassa luku on 0,5%. Suomessa tilanne on täysin erilainen.
Minä luulen, että opettajiksi opiskelevat eivät oikeasti tunne näitä tilastoja. Ilmeisesti he eivät tunne myöskään Salamancan sopimusta, eivätkä erityispedagogiikan asiantuntijoiden mielipidettä siitä, että vastaus lisääntyneeseen erityisopetukseen ei ole erityisopetuksen lisääminen vaan radikaali vähentäminen.
keskiviikko 4. helmikuuta 2009
Kenen on muututtava?
Me olemme päässeet varsin pitkälle diagnostiikassa ja erilaisissa erittelyjärjestelyissä. Nykysysteemin mukaan valmistetaan ensin seula, johon juuttuneet päätyvät erilaisiin jatkotutkimuksiin ja jatkotoimenpiteisiin. Tuota seulaa ollaan tehty tiiviimmäksi ja tiiviimmäksi jatkuvasti. Vielä koulussakin seulontaa tapahtuu jatkuvasti. Seulontaa tehdään opintomenestyksen perusteella, mutta myös esimerkiksi sosiaalisen pärjäävyyden tai muuten vain poikkeavan olemuksen vuoksi.
Varsin usein opettaja, joka haluaa lapsen pois luokaltaan, myös onnistuu siinä. Asiantuntijalausunnot näet pohjautuvat myös opettajan kertomaan, sekä opettajan arvioon lapsen pärjäämisestä koulussa. Kaikenlaiset selitykset ovat leimanneet keskustelua erityisoppilaiden määrän kasvusta. Väitetään, että diagnostiikka on parantunut (huom, positiivinen ilmaisu "parantua, tehdä paremmaksi"). Toinen selitys on, että lapset elävät nykyään "pleikkarimaailmassa", eivätkä saa ansaitsemaansa huomiota vanhemmiltaan. Näin siis kätevästi saadaan vanhemmat syyllistettyä ja suut tukkoon.
Ihmettelen, miksi lähestymistapa on sellainen, että lapsen pitäisi muuttua, jotta saisi olla hyväksytty? Me kulutamme suunnattoman paljon rahaa ja voimavaroja siihen, että testaamme ja seulomme, jotta päästäisiin eristämään muista lapsista kuntoutuksen varjolla. Erityispedagogiikan asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että paras koulumuoto erityisoppilaalle olisi ihan tavallinen luokka. On myös pystytty osoittamaan, että erityisoppilaan läsnäolo luokassa ei häiritse opetusta verrattuna muihin lapsiin.
Eikö pikemminkin koulun tulisi muuttua ja sopeutua paremmin lasten tarpeisiin? Koulu näyttääkin olla varsin pitkälle rakennettu opettajia varten. Esimerkiksi kello 8 alkavaa koulupäivää ollaan kritisoitu siitä, että se ei ehkä ole lapsen kannalta paras mahdollinen kellonaika aloittaa koulu. Tunnin-pari myöhempään aloitettu koulupäivä takaisi pitemmän yöunen ja paremman keskittymisen tunneilla. Iltapäivällä olisi mukavaa tulla kotiinkin, kun joku olisi nopeammin vastassa kotona.
Eikö koulun tulisi ottaa tutkijoiden tieteellisesti validit tutkimukset tosissaan? Kun tiede sanoo yhtä, niin kouluissa hössötetäänkin jotain ihan muuta! Mitä se oikein on olevinaan?
Koulun täytyisi opiskella lapsia, ja ottaa kaikki vastaan sellaisina kuin ovat. Koulun tulee muuttua, ei lasten!
Varsin usein opettaja, joka haluaa lapsen pois luokaltaan, myös onnistuu siinä. Asiantuntijalausunnot näet pohjautuvat myös opettajan kertomaan, sekä opettajan arvioon lapsen pärjäämisestä koulussa. Kaikenlaiset selitykset ovat leimanneet keskustelua erityisoppilaiden määrän kasvusta. Väitetään, että diagnostiikka on parantunut (huom, positiivinen ilmaisu "parantua, tehdä paremmaksi"). Toinen selitys on, että lapset elävät nykyään "pleikkarimaailmassa", eivätkä saa ansaitsemaansa huomiota vanhemmiltaan. Näin siis kätevästi saadaan vanhemmat syyllistettyä ja suut tukkoon.
Ihmettelen, miksi lähestymistapa on sellainen, että lapsen pitäisi muuttua, jotta saisi olla hyväksytty? Me kulutamme suunnattoman paljon rahaa ja voimavaroja siihen, että testaamme ja seulomme, jotta päästäisiin eristämään muista lapsista kuntoutuksen varjolla. Erityispedagogiikan asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että paras koulumuoto erityisoppilaalle olisi ihan tavallinen luokka. On myös pystytty osoittamaan, että erityisoppilaan läsnäolo luokassa ei häiritse opetusta verrattuna muihin lapsiin.
Eikö pikemminkin koulun tulisi muuttua ja sopeutua paremmin lasten tarpeisiin? Koulu näyttääkin olla varsin pitkälle rakennettu opettajia varten. Esimerkiksi kello 8 alkavaa koulupäivää ollaan kritisoitu siitä, että se ei ehkä ole lapsen kannalta paras mahdollinen kellonaika aloittaa koulu. Tunnin-pari myöhempään aloitettu koulupäivä takaisi pitemmän yöunen ja paremman keskittymisen tunneilla. Iltapäivällä olisi mukavaa tulla kotiinkin, kun joku olisi nopeammin vastassa kotona.
Eikö koulun tulisi ottaa tutkijoiden tieteellisesti validit tutkimukset tosissaan? Kun tiede sanoo yhtä, niin kouluissa hössötetäänkin jotain ihan muuta! Mitä se oikein on olevinaan?
Koulun täytyisi opiskella lapsia, ja ottaa kaikki vastaan sellaisina kuin ovat. Koulun tulee muuttua, ei lasten!
maanantai 2. helmikuuta 2009
Erityisopetuksen lakimuutosehdotus
Opetusministeriö on julkaissut lakimuutosehdotuksen, jonka mukaan erityisoppilaat tulee ensisijaisesti integroida yleisopetuksen ryhmiin. Pieni askel ollaan siis ottamassa parempaan suuntaan, mutta vaarana on, että lain kirjaimessa mainitut riittävän pienet ryhmät ovat vain epävirallisia erityisluokkia, joiden avulla vain siivotaan kiusallisia tilastoja.
Yhä jatkuva erityisopetussiirtojen määrän kasvu on johtanut siihen, että kaikki uskottavuus erityisopetussiirtojen hyödyllisyydestä on mennyt. Suomessa on maailman ennätys erityisopetussiirroissa, ja silti OAJ valittaa, että erityisoppilaat häiritsevät ja kiusaavat koko kouluyhteisön työrauhaa!
Kun nyt esimerkiksi Vantaalla on yli 12% lapsista erityisluokilla, niin kuinka suureksi tätä ryhmää pitäisi kasvattaa, jotta "häiriköinti" lakkaisi? Olisiko 17% lapsista hyvä? Velkuan kunnassa 17% oppilaista on siirretty luokkamuotoiseen erityisopetukseen. Vertailun vuoksi: Kaikissa muissa pohjoismaissa erityisluokilla on alle 2% ikäluokasta. Norjassa 0,5%. Suomessa jopa 17%!!!!
Lasten hyvinvointi ei parane erityisluokilla, päinvastoin. Erityisluokat ovat aina olleet, ja ovat vieläkin, syrjintää, joka on piilotettu auttamisen kaavun alle. Esimerkiksi OAJ:n lakimiehen ulostulo viime viikolla uutislähetyksessä oli paljonpuhuva.
Ei ollut kulunut kuin viikko siitä, kun kansanedustaja Raija Vahasalo kirjoitti blogiinsa näin: "Puppupuheita erityisopetuksesta
22. tammikuuta 2009
Uudenmaan ja Helsingin erityisopettajat järjestivät tänään eduskunnassa erityisopetustilaisuuden. Keskustelimme siellä mm. uudesta perusopetuslain luonnoksesta. Keskustelu oli silkkaa asiaa. Sen sijaan kaikki erityisopetuksesta liikkuvat jutut eivät sitä ole.
Ympäri valtakuntaa on levinnyt käsittämätön huhu, että alkuopetuksesta ei saisi enää siirtää oppilaita erityisopetukseen ja että erityisluokkia lakkautettaisiin. On käsittämätöntä, mistä nämä huhut lähtevät liikkeelle. Molemmat ovat täyttä puppua. Sellaista lakia ei ole eikä tule.
Oppilaalle on tärkeää, että hän saa tarvitsemansa opetuksen. Siitä ei pidä tinkiä. Eikä siitä eduskunnassa tingitä."
http://www.vahasalo.fi/blog/
Vahasalo OAJ-aktiivina on aktiivisesti vastustanut inkluusiota jo vuosikaudet.
Erityisopetuksen lakimuutosehdotuksen sisältöön voidaan vielä vaikuttaa parin viikon ajan. 14.2. mennessä kaikkien lausuntojen tulee olla valmiina, joten nyt niillä, joiden intresseissä on, että laki tulee menemään läpi mahdollisimman vesittyneenä, alkaa olemaan kiire.
Viikko Vahasalon ulostulon jälkeen, "aivan sattumalta" OAJ:n lakimies Markku Poutala päästi tiedotusvälineisiin seuraavanlaisen uutisen:
" Erityisoppilaiden määrä luokassa pelottaa opettajia
Opettajat vastustavat erityisopetuksen siirtämistä tavallisiin luokkiin. Opettajat pelkäävät, että opetus kärsii, jos jo ennestään suuriin luokkiin laitetaan useita erityishuomiota vaativia oppilaita. Opettajien ammattijärjestön mielestä erityisoppilaita siirretään tavalliseen opetukseen liian usein vain säästöjen takia.
OAJ:n mielestä vaikeiden oppilaiden sijoittaminen yleisopetukseen eli niin sanottu integroiminen vaatii vähintään luokkakokojen pienentämistä.
- On ihan eri asia, jos erityisoppilaita tulee kuudentoista oppilaan luokkaan, jossa on mukana kouluavustaja, kuin että 25 oppilaan luokkaan sijoitetaan useita erityisopetusta vaativia oppilaita! OAJ:n lakimies Markku Poutala puuskahtaa.
Poutalan mielestä erityisopetuksen integroiminen yleisopetukseen ei ole pedagoginen linjaus vaan säästöratkaisu.
Liikaa häiritsevät pois kouluympäristöstä
- Opettaja joutuu ottamaan vastaan kaikki henkilöt, jotka hänelle ohjataan, sanoo lakimies Poutala.
Suurin osa erityisoppilaista käyttäytyy hyvin, mutta joukkoon mahtuu myös ongelmatapauksia.
Vaarallinen tai liiallisesti häiritsevä oppilas tulee OAJ:n mukaan kuitenkin sijoittaa muualle kuin kouluun. Asiasta päättäminen kuuluu Poutalan mukaan muille kuin koululaitokselle.
- Oppilaiden oman oikeuden, edistymisen ja hyvinvoinnin kannalta olisi oikein, että he opiskelisivat jossain muussa ympäristössä kuin kouluympäristössä.
Uhkatilanteita riittää
Ongelma ei Poutalan mukaan ole se, ettei opettajilla olisi riittävästi kurinpidollisia oikeuksia. Lakiin lisättiin vuonna 2003 opettajalle oikeus poistaa häiritsevä oppilas luokasta viime kädessä ruumiillisin keinoin.
Voimankäytön määrästä Poutalalla ei ole selvää kuvaa, mutta hänen mukaansa sitä tapahtuu jatkuvasti ja aivan liian usein. Pelkät uhkaavat tilanteet eivät tilastoissa näy.
Opettajat väsyvät
Nahistelut, nimittely ja lintsaaminen - näitä opettajat saavat setviä päivittäin. Varsinkin nuorten opettajien uupumus lisääntyy:
- Jos koko aika menee siinä, että joku oppilas joudutaan pitämään holding-otteessa luokan ulkopuolella, ettei hän pysty vahingoittamaan itseään tai muita opettajia, niin eihän sillä ole enää mitään tekemistä opetuksen kanssa, OAJ:n lakimies Poutala pohtii.
Vaaratilanteet ja stressi johtavat siihen, että opettajat lähtevät mieluummin muihin ammatteihin. Varsinkin miesopettajia on monissa kouluissa vähän.
YLE Uutiset / Hanna Visala, Mikko Haapanen"
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/01/erityisoppilaiden_maara_luokassa_pelottaa_opettajia_511725.html
Saako tässä kohdassa nauraa? Nauraisin, elleivät nuo olisi tosissaan.
Ymmärrän kyllä sen, että nyt on enää kaksi viikkoa aikaa vaikuttaa lain sisältöön, mutta pitääkö se tehdä noin tökeröllä tavalla!?
Ruoditaanpa hiukan tätä "uutista":
" On ihan eri asia, jos erityisoppilaita tulee kuudentoista oppilaan luokkaan, jossa on mukana kouluavustaja, kuin että 25 oppilaan luokkaan sijoitetaan useita erityisopetusta vaativia oppilaita! OAJ:n lakimies Markku Poutala puuskahtaa.
Poutalan mielestä erityisopetuksen integroiminen yleisopetukseen ei ole pedagoginen linjaus vaan säästöratkaisu."
No niin, tässä sitten lakimieskoulutuksen saanut ammattiyhdistyksen äänitorvi sanoo kokemuksen syvällä rintaäänellä, että "integroiminen yleisopetukseen ei ole pedagoginen linjaus"! Tiedoksi ammattiyhdistyslakimies Markku Poutalalle: Salamancan julistus on nimenomaan pedagoginen linjaus: "Erityisopetuksen tarpeessa oleville täytyy taata pääsy tavallisiin kouluihin, joissa heidän tarpeisiinsa täytyy vastata lapsikeskeisen pedagogiikan avulla". (92 maan hallitukset sekä 25 kansainvälistä järjestöä. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCON kansainvälinen huippukokous. Salamanca, Espanja 10.6. 1994 http://www.vane.to/salamanca.htm )
Poutala valittaa myös sitä, että "25 oppilaan luokkaan tulee useita erityisopetusta vaativia oppilaita" ja vielä puuskahtaa kuin sanojensa painoksi!
Jos lakimies puuskahtaa sanojensa painoksi, niin kai sen nyt ihan oikeasti sitten oltava totta! Vai onko sittenkään? Pinnistelen ja ponnistelen ja yritän saada ajatuksen juoksemaan samaa rataa, mutta ei, ei vakuuta! Minulle ei pelkkä puuskahdus riitä.
Ensinnäkin: peruskoulun keskimääräinen luokkakoko on 18 oppilasta. (Korkeakoski, 2005, s.140) http://www.edev.fi/img/portal/19/Julkaisu_nro_9.pdf
Toisekseen: Erityisoppilaiden keskimääräinen lukumäärä Euroopan maissa on vajaat 2%. Jos vakavia tapauksia on tämä määrä myös Suomessa, useimpiin luokkiin ei riittäisi edes yhtä erityisoppilasta vaikka kaikki integroitaisiin. (Saloviita)
En siis tiedä, minkälaiset tietolähteet OAJ:n lakimiehellä ovat, mutta tarkoitusperiä ei ole vaikea arvata. Kyseessä on pelkkä retoriikka, jolla pyritään vaikuttamaan tulevaan erityislakimuutokseen.
Juuri kun luulin jo nähneeni kaiken, uutinen jatkui näin :"Liikaa häiritsevät pois kouluympäristöstä
- Opettaja joutuu ottamaan vastaan kaikki henkilöt, jotka hänelle ohjataan, sanoo lakimies Poutala.
Suurin osa erityisoppilaista käyttäytyy hyvin, mutta joukkoon mahtuu myös ongelmatapauksia.
Vaarallinen tai liiallisesti häiritsevä oppilas tulee OAJ:n mukaan kuitenkin sijoittaa muualle kuin kouluun. Asiasta päättäminen kuuluu Poutalan mukaan muille kuin koululaitokselle.
- Oppilaiden oman oikeuden, edistymisen ja hyvinvoinnin kannalta olisi oikein, että he opiskelisivat jossain muussa ympäristössä kuin kouluympäristössä. "
Siis hyvänen aika sentään! Poutala ehti juuri puhumaan "eritysopetuksen tarpeessa olevista" lapsista, mutta sitten hän alkaa täysin käsittämättömän selostuksen, joka lähtee rikollismetaforasta käsin! Poutala sentään lakimiehenä tietää, että koulu on jokaisen lapsen oikeus:"Opettaja joutuu ottamaan vastaan kaikki henkilöt, jotka hänelle ohjataan", tokaisee Poutala. Sanavalinnoilla voidaan vaikuttaa mielikuviin. Nyt Poutala ei puhukaan enää erityisen tuen tarpeessa olevista, vaan vain kylmästi "henkilöistä". Henkilö kalskahtaa hiukan kylmänä korvaani, kun puhutaan oppilaista. Sitten Poutala jatkaa, että : "Suurin osa erityisoppilaista käyttäytyy hyvin, mutta joukkoon mahtuu myös ongelmatapauksia.
Vaarallinen tai liiallisesti häiritsevä oppilas tulee OAJ:n mukaan kuitenkin sijoittaa muualle kuin kouluun. Asiasta päättäminen kuuluu Poutalan mukaan muille kuin koululaitokselle." Poutalalle vain erityisoppilaiden joukkoon mahtuvat "ongelmatapaukset" ovat ongelma. Ilmeisesti joko pelkästään erityisoppilaiden joukossa on "ongelmatapauksia" tai "henkilöitä" tai sitten jokaisesta "ongelmatapauksesta" pitää tehdä erityisoppilas!
Poutala muistaa kuitenkin käyttää vanhaa tehokeinoa, jota inkluusion vastustajat ovat jo vuosia käyttäneet: "Oppilaiden oman oikeuden, edistymisen ja hyvinvoinnin kannalta olisi oikein, että he opiskelisivat jossain muussa ympäristössä kuin kouluympäristössä."
Eli ensin Poutala raivoaa sitä, että erityisoppilaat ovat kamala asia, niin kamala, että nämä tietyt "henkilöt" pitää sijoittaa muualle kuin kouluun (nuorisovankilaan?). Sen jälkeen hän muistaa sanoa vielä kuin aameneksi iin päälle, että tämä kaikki on siis näiden koulusta ulosheitettyjen oman hyvinvoinnin vuoksi! Niin varmaan!
Poutala jatkaa tieteellisen tarkkaa analyysiään:
"Uhkatilanteita riittää
Ongelma ei Poutalan mukaan ole se, ettei opettajilla olisi riittävästi kurinpidollisia oikeuksia. Lakiin lisättiin vuonna 2003 opettajalle oikeus poistaa häiritsevä oppilas luokasta viime kädessä ruumiillisin keinoin.
Voimankäytön määrästä Poutalalla ei ole selvää kuvaa, mutta hänen mukaansa sitä tapahtuu jatkuvasti ja aivan liian usein. Pelkät uhkaavat tilanteet eivät tilastoissa näy."
Poutala siis sanoo, ettei hänellä ole voimankäytön määrästä selvää kuvaa, mutta HÄNEN MUKAANSA sitä tapahtuu jatkuvasti ja se ei näy tilastoissa! Siis pyhä Sylvi!(yksinkertaisten suojelupyhimys). Poutala käyttää lähteenään omia ennakkoluulojaan! Luulisi lakimiestason ihmisen tietävän, että omien ajatusten tai kuulopuheiden siteeraminen ei pitkälle kanna. Poutala tosin varmaankin ymmärtää hyvin, että joukkotiedotusvälineisiin päästessään kyseinen "uutinen" saa ihmisten sympatiat OAJ:n puolelle, ja taas voidaan lisätä erityisoppilaiden määrää. Pelottavaa tässä uudessa retoriikassa on kuitenkin se, että nyt Poutala esitti jo vaatimuksen siitä, että nämä tietyt "henkilöt" voitaisiin sijoittaa kokonaan koulumaailman ulkopuolelle! Jotain rajaa hei!
Lopuksi Poutala toteaa näin: "Opettajat väsyvät
Nahistelut, nimittely ja lintsaaminen - näitä opettajat saavat setviä päivittäin. Varsinkin nuorten opettajien uupumus lisääntyy:
- Jos koko aika menee siinä, että joku oppilas joudutaan pitämään holding-otteessa luokan ulkopuolella, ettei hän pysty vahingoittamaan itseään tai muita opettajia, niin eihän sillä ole enää mitään tekemistä opetuksen kanssa, OAJ:n lakimies Poutala pohtii.
Vaaratilanteet ja stressi johtavat siihen, että opettajat lähtevät mieluummin muihin ammatteihin. Varsinkin miesopettajia on monissa kouluissa vähän."
Poutala sanoo, että :" JOS koko aika menee oppilaan holding-otteessa pitämiseen luokan ulkopuolella, niin eihän sillä ole mitään tekemistä opetuksen kanssa" Hienoa Poutanen! Jos ja jos. Jos sais kerran reissullansa... Aina voidaan jossitella, mutta missä näyttö? Ja "holding" (eng. pitely) kuulostaa sillain niinku aika tieteelliseltä ja erimaankieliseltä sanalta. Kai englanninkieli nyt viimeistään uppoaa suureen yleisöön, kun ei muutakaan lähdettä ole!?
Ja lopuksi sokerina pohjalla juristi Poutala esittelee meille vanhan ystävämme: "opettajien joukkoirtisanoutumiset"! Lue tämän uutisketjun ensimmäinen viesti, jossa käsittelen sitä, kuinka opettajat irtisanoutuvat HARVEMMIN" työstään kuin keskimäärin muilla aloilla.
Pyh ja pah, Poutala yrittää todistella, kuinka tarpeellista olisi, että segregaatio vielä entisestään lisääntyisi Suomessa. Hänellä ei kuitenkaan ole minkäänlaista näyttöä väitteidensä tueksi, pelkkiä ennakkoluuloja, arvailuja ja äänekäs puuskaisu!
Nyt on aika tehdä tästä pelleilystä loppu. OAJ:n puolustusasianaja ei saa olla auktoriteetti, jota kuunnellaan lainvalmistelussa. Lakimies edustaa vain ja ainoastaan omaa työnantajaansa, ei koskaan ketään muuta.
Salamancan sopimus määrittelee meille parhaan pedagogisen standardin jokaiselle lapselle. Erityisopetuksen asiantuntijat toteavat, että inkluusio olisi kaikista paras ratkaisu, mutta vaatii kaikkien osapuolien hyväksynnän. Näinhän se nykytilanteessa on. Asia on kuitenkin niin, että OAJ ei varmaankaan koskaan tule olemaan tyytyväinen luokkakokoihin eikä resursseihin. Niitä käytetään vain tekosyynä sille, että inkluusiota ei tarvitsisi toteuttaa. Esimerkiksi Lahdessa opettajat keksivät vedota ”yleiseen uupumukseen”, jotta heidän ei tarvitsisi toteuttaa inkluusiota, vaikka rahaa siihen erikseen tarjottiin!! (http://preview.tinyurl.com/awqgpn)
Lappeenrannassa puolestaan tehtiin niin, ettei järjestetty tukitoimia, minkä jälkeen vedottiin tukitoimien puutteeseen ja sanottiin, ettei integraatio onnistu! http://www.lappeenranta.fi/?deptID=11565&searchword=erityisopetus Tämä sama strategia on varsin yleisessä käytössä Suomen kunnissa. Tällöin rikotaan kuitenkin perustuslakia. Harva kuitenkaan vaatii lapsellensa oikeutta käydä tavallista luokkaa tukitoimien kera oikeusteitse, joten kunnat ovat saaneet vapaasti mellastaa.
Lainsäädännön tulee muuttua niin, ettei jää muita vaihtoehtoja kuin inklusiivinen koulu. En näe muuta ratkaisua, koska valtaosa tyytyy kohtaloonsa eikä lähde valittamaan. Nykyisin on kuitenkin jo mahdollista tehdä hallintokantelu lääninhallitukseen. Kanteleminen on helppoa ja maksutonta: http://www.laaninhallitus.fi/
Ääritapauksiin vetoaminen on aina ikävää, kun tehdään päätöksiä koskien koko ikäluokkaa. Tai erityisopetuksen piirissä olevia lapsia koskien: 25% ikäluokasta. Toteanpa vain, että jos on oikein vakava väkivaltatilanne koulussa, niin opettaja voi soittaa Poliisille. Itse olen käynyt koulun, ja omat lapseni ovat käyneet koulua. Koulumaailmassa muutenkin on tullut jonkin verran liikuttua. Pikkunahistelua on, ja siihen pitää puuttua, mutta täsyin sitä ei koskaan saada kitkettyä pois. Ei se koulu nyt kuitenkaan niin hirveän kamala paikka ole! Itseasiassa opetustilaisuudethan ovat julkisia tilaisuuksia, joita kuka tahansa voi mennä seuraamaan. Sinne vain seurailemaan oppiladen käytöstä tunneilla ja välitunneilla, eiköhän siellä nyt pääsääntöisesti ihan hyvin pärjätä.
Ehkäpä juuri siksi opettajat irtisanoutuvat harvemmin kuin muilla aloilla. (Tästä on näyttöä)
Uusi opetusministeri Henna Virkkunen muuten esiintyi varsin määrätietoisesti ja varmasti, vaikka koko OAJ:n painostus- ja loanheittokampanja odotti valmiina siltä varalta, että erityisluokkasiirtoihin puututtaisiin. Kuitenkin tuhannet kärsivät perheet ansaitsevat opetusministerin, joka uskaltaa seistä pienten puolella. Muualla maailmassa ollaan jo inklusiivisessa koulussa, koska tiede on kansainvälistä, ja tiede puhuu inklusiivisen koulun puolesta. Suomessa ollaan samaan aikaan vain lisätty erityisopetussiirtojen määrää, koska tietyt tahot sitä niin kovasti vaativat. Kumpi on meille tärkeämpää, lasten hyvinvointi vai jokin muu?
Yhä jatkuva erityisopetussiirtojen määrän kasvu on johtanut siihen, että kaikki uskottavuus erityisopetussiirtojen hyödyllisyydestä on mennyt. Suomessa on maailman ennätys erityisopetussiirroissa, ja silti OAJ valittaa, että erityisoppilaat häiritsevät ja kiusaavat koko kouluyhteisön työrauhaa!
Kun nyt esimerkiksi Vantaalla on yli 12% lapsista erityisluokilla, niin kuinka suureksi tätä ryhmää pitäisi kasvattaa, jotta "häiriköinti" lakkaisi? Olisiko 17% lapsista hyvä? Velkuan kunnassa 17% oppilaista on siirretty luokkamuotoiseen erityisopetukseen. Vertailun vuoksi: Kaikissa muissa pohjoismaissa erityisluokilla on alle 2% ikäluokasta. Norjassa 0,5%. Suomessa jopa 17%!!!!
Lasten hyvinvointi ei parane erityisluokilla, päinvastoin. Erityisluokat ovat aina olleet, ja ovat vieläkin, syrjintää, joka on piilotettu auttamisen kaavun alle. Esimerkiksi OAJ:n lakimiehen ulostulo viime viikolla uutislähetyksessä oli paljonpuhuva.
Ei ollut kulunut kuin viikko siitä, kun kansanedustaja Raija Vahasalo kirjoitti blogiinsa näin: "Puppupuheita erityisopetuksesta
22. tammikuuta 2009
Uudenmaan ja Helsingin erityisopettajat järjestivät tänään eduskunnassa erityisopetustilaisuuden. Keskustelimme siellä mm. uudesta perusopetuslain luonnoksesta. Keskustelu oli silkkaa asiaa. Sen sijaan kaikki erityisopetuksesta liikkuvat jutut eivät sitä ole.
Ympäri valtakuntaa on levinnyt käsittämätön huhu, että alkuopetuksesta ei saisi enää siirtää oppilaita erityisopetukseen ja että erityisluokkia lakkautettaisiin. On käsittämätöntä, mistä nämä huhut lähtevät liikkeelle. Molemmat ovat täyttä puppua. Sellaista lakia ei ole eikä tule.
Oppilaalle on tärkeää, että hän saa tarvitsemansa opetuksen. Siitä ei pidä tinkiä. Eikä siitä eduskunnassa tingitä."
http://www.vahasalo.fi/blo
Vahasalo OAJ-aktiivina on aktiivisesti vastustanut inkluusiota jo vuosikaudet.
Erityisopetuksen lakimuutosehdotuksen sisältöön voidaan vielä vaikuttaa parin viikon ajan. 14.2. mennessä kaikkien lausuntojen tulee olla valmiina, joten nyt niillä, joiden intresseissä on, että laki tulee menemään läpi mahdollisimman vesittyneenä, alkaa olemaan kiire.
Viikko Vahasalon ulostulon jälkeen, "aivan sattumalta" OAJ:n lakimies Markku Poutala päästi tiedotusvälineisiin seuraavanlaisen uutisen:
" Erityisoppilaiden määrä luokassa pelottaa opettajia
Opettajat vastustavat erityisopetuksen siirtämistä tavallisiin luokkiin. Opettajat pelkäävät, että opetus kärsii, jos jo ennestään suuriin luokkiin laitetaan useita erityishuomiota vaativia oppilaita. Opettajien ammattijärjestön mielestä erityisoppilaita siirretään tavalliseen opetukseen liian usein vain säästöjen takia.
OAJ:n mielestä vaikeiden oppilaiden sijoittaminen yleisopetukseen eli niin sanottu integroiminen vaatii vähintään luokkakokojen pienentämistä.
- On ihan eri asia, jos erityisoppilaita tulee kuudentoista oppilaan luokkaan, jossa on mukana kouluavustaja, kuin että 25 oppilaan luokkaan sijoitetaan useita erityisopetusta vaativia oppilaita! OAJ:n lakimies Markku Poutala puuskahtaa.
Poutalan mielestä erityisopetuksen integroiminen yleisopetukseen ei ole pedagoginen linjaus vaan säästöratkaisu.
Liikaa häiritsevät pois kouluympäristöstä
- Opettaja joutuu ottamaan vastaan kaikki henkilöt, jotka hänelle ohjataan, sanoo lakimies Poutala.
Suurin osa erityisoppilaista käyttäytyy hyvin, mutta joukkoon mahtuu myös ongelmatapauksia.
Vaarallinen tai liiallisesti häiritsevä oppilas tulee OAJ:n mukaan kuitenkin sijoittaa muualle kuin kouluun. Asiasta päättäminen kuuluu Poutalan mukaan muille kuin koululaitokselle.
- Oppilaiden oman oikeuden, edistymisen ja hyvinvoinnin kannalta olisi oikein, että he opiskelisivat jossain muussa ympäristössä kuin kouluympäristössä.
Uhkatilanteita riittää
Ongelma ei Poutalan mukaan ole se, ettei opettajilla olisi riittävästi kurinpidollisia oikeuksia. Lakiin lisättiin vuonna 2003 opettajalle oikeus poistaa häiritsevä oppilas luokasta viime kädessä ruumiillisin keinoin.
Voimankäytön määrästä Poutalalla ei ole selvää kuvaa, mutta hänen mukaansa sitä tapahtuu jatkuvasti ja aivan liian usein. Pelkät uhkaavat tilanteet eivät tilastoissa näy.
Opettajat väsyvät
Nahistelut, nimittely ja lintsaaminen - näitä opettajat saavat setviä päivittäin. Varsinkin nuorten opettajien uupumus lisääntyy:
- Jos koko aika menee siinä, että joku oppilas joudutaan pitämään holding-otteessa luokan ulkopuolella, ettei hän pysty vahingoittamaan itseään tai muita opettajia, niin eihän sillä ole enää mitään tekemistä opetuksen kanssa, OAJ:n lakimies Poutala pohtii.
Vaaratilanteet ja stressi johtavat siihen, että opettajat lähtevät mieluummin muihin ammatteihin. Varsinkin miesopettajia on monissa kouluissa vähän.
YLE Uutiset / Hanna Visala, Mikko Haapanen"
http://yle.fi/uutiset/koti
Saako tässä kohdassa nauraa? Nauraisin, elleivät nuo olisi tosissaan.
Ymmärrän kyllä sen, että nyt on enää kaksi viikkoa aikaa vaikuttaa lain sisältöön, mutta pitääkö se tehdä noin tökeröllä tavalla!?
Ruoditaanpa hiukan tätä "uutista":
" On ihan eri asia, jos erityisoppilaita tulee kuudentoista oppilaan luokkaan, jossa on mukana kouluavustaja, kuin että 25 oppilaan luokkaan sijoitetaan useita erityisopetusta vaativia oppilaita! OAJ:n lakimies Markku Poutala puuskahtaa.
Poutalan mielestä erityisopetuksen integroiminen yleisopetukseen ei ole pedagoginen linjaus vaan säästöratkaisu."
No niin, tässä sitten lakimieskoulutuksen saanut ammattiyhdistyksen äänitorvi sanoo kokemuksen syvällä rintaäänellä, että "integroiminen yleisopetukseen ei ole pedagoginen linjaus"! Tiedoksi ammattiyhdistyslakimies Markku Poutalalle: Salamancan julistus on nimenomaan pedagoginen linjaus: "Erityisopetuksen tarpeessa oleville täytyy taata pääsy tavallisiin kouluihin, joissa heidän tarpeisiinsa täytyy vastata lapsikeskeisen pedagogiikan avulla". (92 maan hallitukset sekä 25 kansainvälistä järjestöä. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCON kansainvälinen huippukokous. Salamanca, Espanja 10.6. 1994 http://www.vane.to/salaman
Poutala valittaa myös sitä, että "25 oppilaan luokkaan tulee useita erityisopetusta vaativia oppilaita" ja vielä puuskahtaa kuin sanojensa painoksi!
Jos lakimies puuskahtaa sanojensa painoksi, niin kai sen nyt ihan oikeasti sitten oltava totta! Vai onko sittenkään? Pinnistelen ja ponnistelen ja yritän saada ajatuksen juoksemaan samaa rataa, mutta ei, ei vakuuta! Minulle ei pelkkä puuskahdus riitä.
Ensinnäkin: peruskoulun keskimääräinen luokkakoko on 18 oppilasta. (Korkeakoski, 2005, s.140) http://www.edev.fi/img/por
Toisekseen: Erityisoppilaiden keskimääräinen lukumäärä Euroopan maissa on vajaat 2%. Jos vakavia tapauksia on tämä määrä myös Suomessa, useimpiin luokkiin ei riittäisi edes yhtä erityisoppilasta vaikka kaikki integroitaisiin. (Saloviita)
En siis tiedä, minkälaiset tietolähteet OAJ:n lakimiehellä ovat, mutta tarkoitusperiä ei ole vaikea arvata. Kyseessä on pelkkä retoriikka, jolla pyritään vaikuttamaan tulevaan erityislakimuutokseen.
Juuri kun luulin jo nähneeni kaiken, uutinen jatkui näin :"Liikaa häiritsevät pois kouluympäristöstä
- Opettaja joutuu ottamaan vastaan kaikki henkilöt, jotka hänelle ohjataan, sanoo lakimies Poutala.
Suurin osa erityisoppilaista käyttäytyy hyvin, mutta joukkoon mahtuu myös ongelmatapauksia.
Vaarallinen tai liiallisesti häiritsevä oppilas tulee OAJ:n mukaan kuitenkin sijoittaa muualle kuin kouluun. Asiasta päättäminen kuuluu Poutalan mukaan muille kuin koululaitokselle.
- Oppilaiden oman oikeuden, edistymisen ja hyvinvoinnin kannalta olisi oikein, että he opiskelisivat jossain muussa ympäristössä kuin kouluympäristössä. "
Siis hyvänen aika sentään! Poutala ehti juuri puhumaan "eritysopetuksen tarpeessa olevista" lapsista, mutta sitten hän alkaa täysin käsittämättömän selostuksen, joka lähtee rikollismetaforasta käsin! Poutala sentään lakimiehenä tietää, että koulu on jokaisen lapsen oikeus:"Opettaja joutuu ottamaan vastaan kaikki henkilöt, jotka hänelle ohjataan", tokaisee Poutala. Sanavalinnoilla voidaan vaikuttaa mielikuviin. Nyt Poutala ei puhukaan enää erityisen tuen tarpeessa olevista, vaan vain kylmästi "henkilöistä". Henkilö kalskahtaa hiukan kylmänä korvaani, kun puhutaan oppilaista. Sitten Poutala jatkaa, että : "Suurin osa erityisoppilaista käyttäytyy hyvin, mutta joukkoon mahtuu myös ongelmatapauksia.
Vaarallinen tai liiallisesti häiritsevä oppilas tulee OAJ:n mukaan kuitenkin sijoittaa muualle kuin kouluun. Asiasta päättäminen kuuluu Poutalan mukaan muille kuin koululaitokselle." Poutalalle vain erityisoppilaiden joukkoon mahtuvat "ongelmatapaukset" ovat ongelma. Ilmeisesti joko pelkästään erityisoppilaiden joukossa on "ongelmatapauksia" tai "henkilöitä" tai sitten jokaisesta "ongelmatapauksesta" pitää tehdä erityisoppilas!
Poutala muistaa kuitenkin käyttää vanhaa tehokeinoa, jota inkluusion vastustajat ovat jo vuosia käyttäneet: "Oppilaiden oman oikeuden, edistymisen ja hyvinvoinnin kannalta olisi oikein, että he opiskelisivat jossain muussa ympäristössä kuin kouluympäristössä."
Eli ensin Poutala raivoaa sitä, että erityisoppilaat ovat kamala asia, niin kamala, että nämä tietyt "henkilöt" pitää sijoittaa muualle kuin kouluun (nuorisovankilaan?). Sen jälkeen hän muistaa sanoa vielä kuin aameneksi iin päälle, että tämä kaikki on siis näiden koulusta ulosheitettyjen oman hyvinvoinnin vuoksi! Niin varmaan!
Poutala jatkaa tieteellisen tarkkaa analyysiään:
"Uhkatilanteita riittää
Ongelma ei Poutalan mukaan ole se, ettei opettajilla olisi riittävästi kurinpidollisia oikeuksia. Lakiin lisättiin vuonna 2003 opettajalle oikeus poistaa häiritsevä oppilas luokasta viime kädessä ruumiillisin keinoin.
Voimankäytön määrästä Poutalalla ei ole selvää kuvaa, mutta hänen mukaansa sitä tapahtuu jatkuvasti ja aivan liian usein. Pelkät uhkaavat tilanteet eivät tilastoissa näy."
Poutala siis sanoo, ettei hänellä ole voimankäytön määrästä selvää kuvaa, mutta HÄNEN MUKAANSA sitä tapahtuu jatkuvasti ja se ei näy tilastoissa! Siis pyhä Sylvi!(yksinkertaisten suojelupyhimys). Poutala käyttää lähteenään omia ennakkoluulojaan! Luulisi lakimiestason ihmisen tietävän, että omien ajatusten tai kuulopuheiden siteeraminen ei pitkälle kanna. Poutala tosin varmaankin ymmärtää hyvin, että joukkotiedotusvälineisiin päästessään kyseinen "uutinen" saa ihmisten sympatiat OAJ:n puolelle, ja taas voidaan lisätä erityisoppilaiden määrää. Pelottavaa tässä uudessa retoriikassa on kuitenkin se, että nyt Poutala esitti jo vaatimuksen siitä, että nämä tietyt "henkilöt" voitaisiin sijoittaa kokonaan koulumaailman ulkopuolelle! Jotain rajaa hei!
Lopuksi Poutala toteaa näin: "Opettajat väsyvät
Nahistelut, nimittely ja lintsaaminen - näitä opettajat saavat setviä päivittäin. Varsinkin nuorten opettajien uupumus lisääntyy:
- Jos koko aika menee siinä, että joku oppilas joudutaan pitämään holding-otteessa luokan ulkopuolella, ettei hän pysty vahingoittamaan itseään tai muita opettajia, niin eihän sillä ole enää mitään tekemistä opetuksen kanssa, OAJ:n lakimies Poutala pohtii.
Vaaratilanteet ja stressi johtavat siihen, että opettajat lähtevät mieluummin muihin ammatteihin. Varsinkin miesopettajia on monissa kouluissa vähän."
Poutala sanoo, että :" JOS koko aika menee oppilaan holding-otteessa pitämiseen luokan ulkopuolella, niin eihän sillä ole mitään tekemistä opetuksen kanssa" Hienoa Poutanen! Jos ja jos. Jos sais kerran reissullansa... Aina voidaan jossitella, mutta missä näyttö? Ja "holding" (eng. pitely) kuulostaa sillain niinku aika tieteelliseltä ja erimaankieliseltä sanalta. Kai englanninkieli nyt viimeistään uppoaa suureen yleisöön, kun ei muutakaan lähdettä ole!?
Ja lopuksi sokerina pohjalla juristi Poutala esittelee meille vanhan ystävämme: "opettajien joukkoirtisanoutumiset"! Lue tämän uutisketjun ensimmäinen viesti, jossa käsittelen sitä, kuinka opettajat irtisanoutuvat HARVEMMIN" työstään kuin keskimäärin muilla aloilla.
Pyh ja pah, Poutala yrittää todistella, kuinka tarpeellista olisi, että segregaatio vielä entisestään lisääntyisi Suomessa. Hänellä ei kuitenkaan ole minkäänlaista näyttöä väitteidensä tueksi, pelkkiä ennakkoluuloja, arvailuja ja äänekäs puuskaisu!
Nyt on aika tehdä tästä pelleilystä loppu. OAJ:n puolustusasianaja ei saa olla auktoriteetti, jota kuunnellaan lainvalmistelussa. Lakimies edustaa vain ja ainoastaan omaa työnantajaansa, ei koskaan ketään muuta.
Salamancan sopimus määrittelee meille parhaan pedagogisen standardin jokaiselle lapselle. Erityisopetuksen asiantuntijat toteavat, että inkluusio olisi kaikista paras ratkaisu, mutta vaatii kaikkien osapuolien hyväksynnän. Näinhän se nykytilanteessa on. Asia on kuitenkin niin, että OAJ ei varmaankaan koskaan tule olemaan tyytyväinen luokkakokoihin eikä resursseihin. Niitä käytetään vain tekosyynä sille, että inkluusiota ei tarvitsisi toteuttaa. Esimerkiksi Lahdessa opettajat keksivät vedota ”yleiseen uupumukseen”, jotta heidän ei tarvitsisi toteuttaa inkluusiota, vaikka rahaa siihen erikseen tarjottiin!! (http://preview.tinyurl.com/awqgpn)
Lappeenrannassa puolestaan tehtiin niin, ettei järjestetty tukitoimia, minkä jälkeen vedottiin tukitoimien puutteeseen ja sanottiin, ettei integraatio onnistu! http://www.lappeenranta.fi/?deptID=11565&searchword=erityisopetus Tämä sama strategia on varsin yleisessä käytössä Suomen kunnissa. Tällöin rikotaan kuitenkin perustuslakia. Harva kuitenkaan vaatii lapsellensa oikeutta käydä tavallista luokkaa tukitoimien kera oikeusteitse, joten kunnat ovat saaneet vapaasti mellastaa.
Lainsäädännön tulee muuttua niin, ettei jää muita vaihtoehtoja kuin inklusiivinen koulu. En näe muuta ratkaisua, koska valtaosa tyytyy kohtaloonsa eikä lähde valittamaan. Nykyisin on kuitenkin jo mahdollista tehdä hallintokantelu lääninhallitukseen. Kanteleminen on helppoa ja maksutonta: http://www.laaninhallitus.fi/
Ääritapauksiin vetoaminen on aina ikävää, kun tehdään päätöksiä koskien koko ikäluokkaa. Tai erityisopetuksen piirissä olevia lapsia koskien: 25% ikäluokasta. Toteanpa vain, että jos on oikein vakava väkivaltatilanne koulussa, niin opettaja voi soittaa Poliisille. Itse olen käynyt koulun, ja omat lapseni ovat käyneet koulua. Koulumaailmassa muutenkin on tullut jonkin verran liikuttua. Pikkunahistelua on, ja siihen pitää puuttua, mutta täsyin sitä ei koskaan saada kitkettyä pois. Ei se koulu nyt kuitenkaan niin hirveän kamala paikka ole! Itseasiassa opetustilaisuudethan ovat julkisia tilaisuuksia, joita kuka tahansa voi mennä seuraamaan. Sinne vain seurailemaan oppiladen käytöstä tunneilla ja välitunneilla, eiköhän siellä nyt pääsääntöisesti ihan hyvin pärjätä.
Ehkäpä juuri siksi opettajat irtisanoutuvat harvemmin kuin muilla aloilla. (Tästä on näyttöä)
Uusi opetusministeri Henna Virkkunen muuten esiintyi varsin määrätietoisesti ja varmasti, vaikka koko OAJ:n painostus- ja loanheittokampanja odotti valmiina siltä varalta, että erityisluokkasiirtoihin puututtaisiin. Kuitenkin tuhannet kärsivät perheet ansaitsevat opetusministerin, joka uskaltaa seistä pienten puolella. Muualla maailmassa ollaan jo inklusiivisessa koulussa, koska tiede on kansainvälistä, ja tiede puhuu inklusiivisen koulun puolesta. Suomessa ollaan samaan aikaan vain lisätty erityisopetussiirtojen määrää, koska tietyt tahot sitä niin kovasti vaativat. Kumpi on meille tärkeämpää, lasten hyvinvointi vai jokin muu?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
